Ottelut 2003-04

BC Jyväskylän WWW-palvelu 28.1.2004
 
Kataja oli parempi
Sarjapisteet lähtivät Joensuuhun melko ailahtelevasta pelistä numeroin 72-86 (22-42)

Vesa Eloranta

 
BCJn vieraaksi oli saapunut Joensuun Kataja. Jo kahdentoista peräkkäisen tappion rasittama BCJ joutui taipumaan kolmanteentoista. Voitto meni Katajalle numeroin 72-86 (22-42).
 
Ottelun alku oli molemmin puolin aikamoista kyntämistä. Kenttää juostiin edestakaisin eikä pallo mennyt millään koriin. Tosin molemmat joukkueet puolustivat pirteästi, mutta hyökkäyskuviot olivat kerta kaikkiaan hukassa. Molemmin puolista kyntöä jatkettiin ensimmäinen neljännes ja aurojen teroitukseen lähdettiin lukemista 12-17.
 
Toisella neljänneksellä Katajan mielestä maata oli käännetty jo tarpeeksi, mutta BCJ jatkoi vielä urakkaansa. Kataja aloitti pirteästi ja teki eroa yli kaksikymmentä pistettä. BCJ ei onnistunut missään, ei edes aikalisät eikä Twisted Sisterin rokkikappaleet saaneet joukkuetta heräämään. BCJn peli oli täysin puuduksissa. Surullisena ja päätä puistellen joutui väliaikapullakahvit nieleskelemään lukemista 22-42.
 
En tiedä, mitä väliajalla Jyväskylän pukukopissa tapahtui, mutta eri miehet sieltä kentälle marssivat. Se aloitti miltei hurmiossa pelin ja kuroi eroa kiinni. Glenn Stokesin ja Joonas Korhosen hyvien esitysten myötä Lasse Hintsalakin katsoi asiakseen heittää tyylikkään kolmosen lähes kymmenestä metristä. Myös Tero Ollila upotti hyvin sisään. Silti Katajan aikalisät ja muutama kori lopettivat hurmion, mutta kuitenkin BCJ pelasi paljon parempaa palloa kuin ensimmäisellä puoliajalla. 48-61.
 
Viimeinen neljännes meni jo jännittäväksi. BCJ pelasi todella hyvin ja pääsikin jo seitsemän pisteen päähän ja yleisö eli mukana. Stokes heitteli sisään mistä halusi ja koko joukkue näytti saaneen hurjan taistelutahdon päälle. Katajalla alkoi mennä pasmat sekaisin, mutta aikalisä pysäytti BCJn hurmion. Ja kun Kataja onnistui upottamaan muutaman kolmosen, meni BCJn selkäranka katki. Miehet kuumenivat. Timo Turunenkin sai suomalaisessa koripallo-ottelussa harvinaiset kuusi virhettä, joista kuudes viidennen arvostelemisesta. Loppu meni päin Katajaa ja tulostaulu näytti summerin soidessa 72-86.
 
Ensi viikolla saapuu vierailijoita Lappeenrannasta. Toivotaan, että silloin tappioputki katkeaa ja päästään katkeran kalkinsyönnin sijasta voiton makuun. Muuten loppuu Jyväskylästä kalkki.
 
Heittoprosentit
 
2/3: BCJ 43,2/40
Kataja 52,6/38,1
 
Pisteet/levypallot
 
BCJ: Juvonen 2/2, Korhonen 6/8, Obasuyi 2/2, Ollila 23/2, Turunen 0/2, Stokes 31/7, Hintsala 8/1, Saleva 0/1
Kataja: Lahtinen 14/4, Jaakkola 11/1, Jones 9/13, Haakana 16/1, Laaksonen 27/13 Määtänen 5/2, Valtonen 4/0
 
IS-Tähdet
 
*** Laaksonen
** Jones
* Stokes
 
© BC Jyväskylä
 
<< paluu

< Takaisin | Sivun alkuun