| Ottelut 2003-04 |
|
Vakkamedia 13.11.2003 KATAJAN KOTITAIKA PITI Tom Westerholm Korihait teki keskiviikkona turhan matkan Joensuuhun. Isäntien kotitaika piti ja heti ottelun alussa hurjalla prässillä vieraansa yllättänyt Kataja tyylitteli lopulta loppulukemiksi 99-61 (59-31). Kataja aloitti pelin aggressiivisella puolustuksella. Joukkue pelasi koko kentän puolustusta, jossa Korihaiden syöttölinjat pelattiin voimakkaasti yli. Korihaiden hyökkäys joutui heti alusta alkaen vaikeuksiin ja Kataja karkasi 6-0 johtoon. Korihait nousi vielä 10-6 lukemiin, mutta sitten Sami Laaksonen ja Clifton Jones aloittivat näytöksensä korin alla. Kataja repi eroa tasaisesti heittäen ensimmäisen kymmen minuuttisen aikana käsittämättömän erehtymättömästi: kahden pisteen heitot 91 prosenttisesti (10/11), kolmen pisteen heitot sataprosenttisesti (3/3) kuten myös vapaaheitot (4/4). Toisella neljänneksellä Korihait sai hieman korin alustaa kuriin, mutta tällöin Kataja aloitti iloisen kaukoheittoruletin. Korijoukkue heitti toisen kymmenminuuttisen aikana kaukaa heittonsa 50 prosentin tarkkuudella (5/10) ja kasvatti eron jo 30 pisteeseen. Toisen puoliajan alussa Korihait nousi 59-37 lukemiin, mutta Katajan onnistumiset kasvattivat eron uudelleen 30 pisteeseen. Toinen puoliaika oli pitkälti pelailua eikä todellista taistelua voitosta alkanut missään vaiheessa. Katajan peli aukesi heti ensiminuuteilla Sami Laaksosen loistavaan screenipeliin, joka takasi Clifton Jonesille vapaita tekopaikkoja korin alta taikka heittäjille avonaisia tekopaikkoja kolmen pisteen viivan taakse. Korihaiden yksinäinen taistelija oli pelin alkuhetkillä Robin Grey, joka teki kahdeksan pistettä Korihaiden ensimmäisestä kymmenestä. Siihen saksalaisen pistesaalis jäikin Sami Laaksosen puristuksessa. Myös Vesa Vuorinen taisteli hyvin ja merkkautti kuusi koriin johtanutta syöttöä. Lari Kangas oli tällä kertaa saanut valmentajalta heittoluvan ja nousikin ulos korilta. Hyvistä paikoista ei pallo häneltäkään uponnut oikeaan osoitteeseen. Pasi Kauha teki kellon tarkasti 21 pistettä ja Oliver Morton 22 pistettä. Oliver Morton teki tällä kertaa pisteensä yllättäen nopeiden hyökkäysten päätteeksi. Clifton Jonesin puristuksessa ei amerikkalaisella ollut asiaa korin alle. Korihaiden murheellisen vierailun kasvoiksi sopii Jarno Nikula. Jarnolle tuli hyviä heittopaikkoja, mutta vain yksi 12 yrityksestä osui renkaan lävitse. Katajan tähtiä oli Sami Laaksosen ja Clifton Jonesin lisäksi EU-pelaaja Shawn Swords, joka merkkasi itsellen 11 pistettä, 11 levypalloa ja peräti yhdeksän korisyöttöä. Tripla-tupla jäi vain yhden syötön päähän. - Joku pojista taisi nostaa jonkun lay upin ohitse, vitsaili Shawn Swords ja oli ensisijaisesti tyytyväinen joukkuee voittoon. - Hyvä puolustus ja pääsimme määräämään ottelun rytmin, summasi kotijoukkueen valmentaja Timo Heinonen. - Epäonnistuimme alussa. Emme olleet valmiita pitkän bussimatkan jälkeen ja Kataja karkasi. Heidän avausjaksonsa peli oli todella upeaa, tuumi Gerald Lee. - Olemme pakkoraossa ensi sunnuntaina Karkkilaa vastaan. Heillä on sama tilanne, joten nyt unohdetaan tämä peli ja ruvetaan keskittymään siihen otteluun, siirsi katseet tulevaan Gerald Lee. Korihait kohtaa Componentan ensi sunnuntaina kello 17 Pohitullissa todellissa neljän pisteen ottelussa. Korihait pisteet/levypallot: Hurme 3/1, Nikula 3/1, Pitkäranta 0/1, Vuorinen 0/3/6 syöttöä, Kauha 21/3, Grey 8/1, Morton 22/9, Vehniäinen 3/3, Kangas 1/3 1p 100,0%, 2p 42,9%, 3p 23,8%, 26 levypalloa, 15 menetystä, 5 riistoa, 1 torjunta, 11 syöttöä, 18 virhettä Kataja pisteet/levypallot: Aavamäki 4/2, Swords 11/11/9 syöttöä, Lahtinen 16/0, Jaakkola 6/0, Jones 20/7, Haakana 6/1, Laaksonen 27/7, Heinonen 0/1, Sonkajärvi 9/2 © Vakkamedia << paluu |