Ottelut 2003-04

Porvoon Tarmon WWW-palvelu 8.10.2003
Tarmo kapsahti Katajaan

Tarmon kauden ensimmäinen vierasottelu SM-koriksessa pelattiin keskiviikkona Joensuussa.
 
SM-hopeaa viime pelikaudella voittanut, mutta kesän aikana kovasti kasvojaan pessyt Kataja piti sarjapisteet kotonaan, kun Tarmo lähetettiin kotimatkalle 76-66 (41-37) -tappio mukanaan. Jaksot päättyivät 16-12, 25-25, 18-16, 17-13. Porvoolaisseura oli siten koko ottelun takaa-ajajan asemassa, joskin piste-ero oli suurimmillaan loppusummerin soidessa.
 
Tarmon valmentaja Tom Johnson oli sekä ihmeissään että hieman surullinenkin ottelun jälkeen:
 
- Hävisimme levypallot ottelussa 24-42! Ja matkassa mukana olleiden pelaajiemme virhetilit kasvoivat valitettavan nopeasti tuomarilinjan vuoksi. Katajalle tuomittiin I puoliajlla kuusi virhettä ja Tarmon pelaajille 16 virhettä! Niinpä jouduin pitämään Mixu Holmetta penkillä lähes koko kolmannen jakson, koska hänellä oli jo neljä henkilökohtaista virhettä.
 
Hyvää tarmolaisittain oli vain 11 pallonmenetystä koko ottelussa. Sen sijaan heittopeli kangertelee yhä. Nyt uskallettiin jo heittää kolmosiakin (23), mutta vain viisi heittoa upposi bonusrajan takaa. Heittoprosentiksi tuli kolmosissa siten vain 21,7 %. Tarmon kakkoset putosivat kohtalaisen hyvin (55,0 %) ja vapaaheitot 69 % tarkkuudella.
 
Katajan pelätty kaksikko Clifton Jones - Sami Laaksonen oli paha pari pidettäväksi. Jones rohmusi peräti 19 levypalloa ja jätti Tarmon Gyasi Cline-Heardin (5 levyriä) selvästi taakseen. Laaksonen puolestaan jätti varjoonsa Tarmon EU-pelaajan Mark Sweetin.
 
Gyasi Cline-Heard oli kentän korikuningas (27), mutta kun ainoastaan Mixu Holme sai tarmolaisista niinikään tuon 10 pisteen rajan rikki, niin kovasti joukkue jäi nyt kaipaamaan kolmikkoa Roni Leimu - Joni Väisänen - Maurizio Pratesi, joista yksikään ei pysty tällä hetkellä edes harjoittelemaan pelaamisesta puhumattakaan!
 
Pisteet/levypallot:
Kataja:
Ilari Lahtinen 9/4, Petri Jaakkola 0/1, Clifton Jones 24/19, Mika Haakana 18/2, Sami Laaksonen 21/8, Janne Valtonen 4/4.
 
Tarmo:
Gyasi Cline-Heard 27/5, Erik Payne 2/0, Petri Uronen 8/4, Mark Sweet 9/4, Mikael Holme 10/2, Mikko Pakkanen 6/1, Petter Lahtinen 4/6.
 
© Porvoon Tarmo
 
<< paluu

< Takaisin | Sivun alkuun