| Ottelut 2003-04 |
|
Länsi-Suomi 12.2.2004 Korihait taivutti Katajan kumoon Marko Pitkäranta, Uusikaupunki Uudenkaupungin Korihait palasi vahvana viikon mittaiselta sarjatauoltaan. Sarjapaikkansa puolesta pelaavat uusikaupunkilaiset laittoivat tällä kertaa sarjakakkoseksi jo kivunneen Joensuun Katajan maistamaan tappion karvasta kalkkia. Kataja katkesi raivoisasti mukana eläneen Pohitullin palloiluhallin yleisön riemuksi lopulta todella jännittäväksi menneen toisen jakson päätteeksi koriluvuin 86-77 (47-40). Korihaiden alussa mielin määrin hallitseman ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin vasta viimeisen kahden minuutin aikana. Vieraiden Sami Laaksonen tasoitti kolmosellaan tilanteeksi 75-75, mutta sen jälkeen Kataja ei onnistunut enää ainoassakaan viidestä pelitilanneheitossaan. Korihaiden Pasi Kauha puolestaan onnistui heti Laaksosen kolmosen perään nopeassa kahden pisteen heitossa. Kataja epäonnistui kahdessa seuraavassa hyökkäyksessään ja isännät lisäsivät johtoaan William McFarlanin korilla ja Kauhan vapaaheitoilla. Katajan Mika Haakana kavensi vielä vapareillaan, mutta Korihaiden voitto sinetöityi Mikko Jalosen kolmella ja Kauhan kahdella onnistuneella vapaaheitolla. Korihailla taas vauhdikas startti Korihait aloitti kamppailun jo tutuksi tulleen tapansa mukaisesti erittäin vauhdikkaasti ja juoksi avausneljänneksellä Katajan ihmetellessä komeaan 31-17 erävoittoon. Parhaimmillaan ero kasvoi toisessa erässä jo 19 pisteeseen, kunnes peli alkoi kääntyä. Kataja siirtyi paikkapuolustukseen ja sai Korihaiden nopean pelin pysähtymään. Isännät joutuivat turvautumaan enemmän kaukoheittoihin ja puolustuspäässäkin alkoi tulla ongelmia. - Aloimme vähän kinastella keskenämme, kun oli epäselvyyttä screenien vaihtojen kanssa. Hyökkäyksemme pysähtyi paikkaan, ja kun hyökkäys ei kulkenut, lopetettiin puolustaminenkin ja hyvään vauhtiin päässyt Kataja otti meidät kiinni, harmitteli Korihaiden parhaana palkittu Mikko Jalonen. Kataja nousi jo ennen puoliaikaa pahimmillaan viiden pisteen (45-40) päähän ja kävi kolmannessa erässä jopa pisteen johdossa. Todelliseksi trilleriksi jälleen kerran muodostuneelle päätösneljännekselle lähdettiin uusikaupunkilaisten 60-58 johtoasemista. Korihait karkasi heti kymmenen pistettä edelle, mutta joensuulaiset nousivat väkisin vielä voittotaisteluun. Korihaiden kova voitontahto kuitenkin palkittiin ja viime vuoden hopeamitalistit pistettiin komeasti polvilleen. - Sisuunnuttiin taistelemaan, kun tuomaritkaan eivät mielestäni olleet kovin hyviä. Olimme aika yhtenäinen joukkue lopussa ja pallo liikkui hyvin, kiitteli tyytyväinen Jalonen pelikavereitaan. Jalosen ilmaus oikeudenjakajista oli lievemmästä päästä, sillä tuomarikaksikko Johannes Sarekoski-Juha Kaikkonen kuumensi mm. erikoisilla hyökkääjänvirhetulkinnoillaan Katajan joukkuetta lukuun ottamatta koko hallin. Korihait pelasi ottelun melko lailla pienellä rotaatiolla. Aloitusviisikon Mikko Jalonen (18/5), Pasi Kauha (23/4), Robin Grey (17/11), William McFarlan (16/17) ja Marko Vehniäinen (9/6) onnistuivat hyvin ja uurastivat kukin vähintään 35 minuuttia. Pientä huilia antoivat vain Jarno Nikula, Mika Pitkäranta ja Vesa Vuorinen. © Länsi-Suomi << paluu |