| Ottelut |
|
Turun Sanomat 1.11.2004 Aura Basketin heitto hukassa Juho Lintula Pirteästi kautensa koripallon SM-sarjassa aloittanut Aura Basket kärsi sunnuntaina kauden toisen tappionsa. Mitaliehdokkaisiin laskettu Joensuun Kataja kuritti kotiareenallaan nousijajoukkuetta pistein 91-79 (49-40). Turkulaiset sortuivat Joensuussa heikkoon heittopeliin. Katajakaan ei ollut parhaimmillaan, mutta kun vastustajan kakkoset löysivät tiensä koriin vain 38 prosentin tarkkuudella, ei tappiota tarvitse ihmetellä. - Taistelimme voitosta, mutta hävisimme kyllä huonoihin heittoihin. Olemme varmaankin koko sarjan heikoiten heittävä joukkue, Aura Basketin valmentaja Ray Ailus ihmetteli. - Voitimme levypallot 53-46 ja meillä oli heittoja 23 kappaletta enemmän kuin vastustajalla, hän jatkoi. Ailus herätteli aikalisällä Kataja oli ratkaista ottelun itselleen jo toisella neljänneksellä. Kentän parhaana palkitun Llewellyn Smalleyn kolmella perättäisellä kolmosella kotijoukkue karkasi jakson puolivälissä 43-27 -johtoon. Ray Ailus sai herätettyä joukkueensa aikalisällä. Aura Basket vei seuraavan reilun kahden minuutin pätkän 10-0 ja nousi vielä voittotaistoon. Kolmannella jaksolla turkulaisista ei ollut enää vastusta. Kataja kasvatti tasaisen varmasti eroa ja ratkaisi homman lopullisesti edukseen. "Lou" Smalley jatkoi loppuun saakka tehokkaana ja keräsi kaikkiaan 29 pistettä. Levypalloja miehen käsiin tarttui kahdeksan. Myös Sami Laaksonen (24/10) oli totutun väkevä. Loukkaantuneen Trevor Gainesin paikkaajaksi pikahälytyksellä hankittu John Green ei sen sijaan vielä vakuuttanu ja teki vain kaksi pistettä. Tosin peliaikaakaan ei paljoa herunut. Seurasiirtokaranteenista vapautunut Jyri Lehtonen puolestaan johti Katajan peliä ammattimiehen ottein. Pisteitä syntyi vain kahdeksan, mutta kymmenen kertaa hän vapautti oivaltavalla syötöllään joukkuekaverinsa korintekoon. - Ensimmäinen voitto uudella joukkueella. Peli ei ole vielä valmista eikä voi ollakaan, Katajan luotsi Timo Heinonen summasi. Lalugba taas Auran tehomies Turkulaisten tehokkain Boakai Lalugba jäi 17 pisteeseen. Heitto oli hänelläkin täysin hukassa, mutta levypalloja amerikkalainen napsi 15. Luke Lloyd saalisti 13 levyriä ja heitti 11 pistettä. Kotimaisen osaston ykkösnimi oli Juha Sten (16/3). © Turun Sanomat << paluu |