Joensuun
Kataja

Joensuun Kataja ry – 120 vuotta liikunnan iloa – vahva toimija jatkossakin

 

Joensuun Kataja ry perustettiin Ilosaaressa sijainneessa huvilassa vuonna 1900. Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toimialueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti, unohtamatta tärkeää roolia nuorison kasvatustoiminnassa.

120 vuoden aikana Katajasta on kasvanut maineikas urheilun yleisseura, jonka peruskivenä ovat aktiivisesti toimivat kuusi lajijaostoa. Noin 1 700 jäsentä harrastaa Katajan riveissä hiihtoa, koripalloa, muodostelmaluistelua, taitoluistelua, voimistelua ja yleisurheilua.

-Liikunnan ilo ja yhteisöllisyys on kaiken lähtökohta. Kataja on kaikenikäisiä liikuttava yhteisö, joka toiminnallaan lisää erityisesti lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvointia, varttuneempia kuitenkaan unohtamatta. Vuosikymmenten ajan seura on mahdollistanut harrastajilleen liikunnan avulla elämyksiä, jotka vaikuttavat terveellä ja hyvällä tavalla läpi elämän. Suuri kiitos kuuluu lukuisille aikaansa ja itseään säästämättä toiminnassa mukana olleille vapaaehtoisille. Suurisydämisten tukijoukkojen avulla, rahoittajat mukaan lukien, Joensuun Katajan tulevaisuus on vahva jatkossakin, toteaa johtokunnan puheenjohtaja Esa Karvinen.

Kuten montaa muutakin toimijaa, on viheliäinen korona kurittanut myös Katajaa.

-Syyskuussa tarkoituksenamme oli järjestää juhlavuoden kunniaksi Joensuu Areenassa yleisölle eri lajeja esittelevä Kataja-päivä. Katajan johtokunnassa kävimme perusteellista vastuullisuuskeskustelua siitä, kuinka voimme juhlistaa poikkeusoloissa seuran menestyksekästä taivalta. Päätös päivän siirtämisestä ensi keväälle oli lopulta helppo. Emme halunneet riskeerata oman henkilöstömme emmekä päivään osallistuvien terveyttä, painottaa Maria Mustajärvi, joka vastaa pääseuran viestinnästä ja yhdessä Petri Lempiäisen kanssa seuran henkilöstöhallinnosta. Mustajärvi toimii päätyönään Keslan henkilöstöpäällikkönä ja Lempiäinen Abloyn henkilöstöjohtajana. -Sidosryhmille suunnatun juhlagaalan suunnitelmat pidetään edelleen voimassa, mutta tilanteen kehittymistä seurataan päivätasolla.

Kataja on yksi Suomen menestyneimpiä ja tunnetuimpia urheiluseuroja.

-Tähän emme olisi pystyneet ilman alueemme yrityselämän yhteistyökumppaneita, jotka ovat tuellaan mahdollistaneet urheilun huippuhetket ja saavutukset seuran riveissä, pohtii Esa Karvinen. -Johtokunnassa Jussi Väisänen ja Miika Sunikka tuovat osaamisensa Katajan kumppanuuksiin ja taloushallinnon hoitoon. Lisäksi lajijaostojen puheenjohtajat tekevät äärimmäisen hyvää ja pyyteetöntä työtä oman lajijaostonsa kumppanuuksissa, seuran toimistopäällikköä unohtamatta. Seuran lajijaostot ovat toiminnan ydin, joiden toimintaedellytyksiä johtokunta toiminnallaan ja osaamisellaan pyrkii tukemaan. Katsomme nyt 120 vuoden jälkeen luottavaisina tulevaisuuteen – uusia liikunnan harrastajia on tulossa, huippuhetkiä luvassa ja seuran tulevaisuus näyttää kaikin tavoin vahvalta, päättää Karvinen.

Seuran johtokunnan puheenjohtajana toimii Esa Karvinen. Johtokunnan jäseniä on puheenjohtajan lisäksi yhteensä kymmenen. Miika Sunikka, Jussi Väisänen, Petri Lempiäinen ja Maria Mustajärvi tulevat yrityselämästä. Johtokuntaan kuuluu myös kuusi lajijaostojen edustajaa: Ilari Nissinen (hiihto), Paavo Vatanen (koripallo), Kirsi Vallius-Leinonen(muodostelmaluistelu), Antti Saastamoinen (taitoluistelu), Rainer Kastinen (voimistelu) ja Jussi Oinonen(yleisurheilu, johtokunnan varapuheenjohtaja). Johtokunnan sihteerinä ja seuran toimistopäällikkönä toimii Johannes Lasaroff.